JOHAN & NYSTRÖM

HYVÄN KAHVIN PERUSPILARIT

ME SEISOMME

YLPEÄSTI KAHVIEMME TAKANA

Me olemme yhtä tuottajiemme kanssa. Ei ole meitä tai heitä. Teemme tätä yhdessä. Tuottajiemme joukossa on yhtälailla useista tuottajista koostuvia osuuskuntia kuin perheomistuksessa olevia tiloja, joilta ostamme kahvin suoraan. Kaiken keskiössä on tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka haluavat tuottaa laadukasta kahvia kestävällä tavalla ja yhdessä voimme onnistua siinä.

Kahdenväliset suhteet ovat kaiken perusta. Meillä on tiiviit suhteet tuottajiimme ja tapaamme heitä vuosittain. Tämä luo hyvän pohjan dialogille jota tarvitaan siihen, että kehitämme vastavuoroisesti toistemme toimintaa pitkällä tähtäimellä. Me autamme tuottajiamme kehittymään ja he auttavat meitä tulemaan paremmiksi. Me vierailemme alkuperämaissa ja vastaavasi tuottajat vierailevat paahtimollamme. Näiden tärkeiden tapaamisten kautta ymmärrämme paremmin toisiamme ja toistemme tavoitteita.

Yhdessä meillä on mahdollisuus onnistua eli saada ihmiset juomaan parempaa kahvia niin maun, ihmisten kuin planeettammekin vuoksi.

Tullinge, Tukholmasta lounaaseen, 2000-luvun alku – merkityksellinen paikka meidän historiassa. Tuossa hetkessä ja paikassa kaikki sai alkunsa, kun muutamat kaverukset päättivät yhdessä toteuttaa haaveensa kahvipaahtimosta, joka ostaisi ainoastaan parhaita kahveja, paahtaisi ne käsityönä ja saisi tietynlaiseen kahviin tottuneet ihmiset havahtumaan siihen mitä kaikkea kahvi voi olla. Puitteet eivät olleet kummoiset. Oli paahdin sekä pieni tila kahvin pakkaamista varten ja lisäksi työpöytä, mutta intohimo asioiden tekemiseen oli valtava ja tavoitteet olivat korkealla. Erikoiskahvi piti saada kaikkien tietoisuuteen. Meidän historiankirjoissamme tästä hetkestä käynnistyi kahvivallankumous! Asiat alkoivat etenemään vauhdilla. Solmittiin uusia suhteita tuottajiin, ostettiin koko ajan enemmän ja enemmän raakakahvia ja palkattiin lisää työntekijöitä – ja mikä Suomesta katsottuna tärkeintä, niin Johan & Nyström avasi ovensa Helsingin Katajanokalla vuonna 2011. Iso haave oli koko ajan itänyt kaiken tekemisen taustalla eli haave Euroopan moderneimmasta erikoiskahvipaahtimosta ja vihdoin haave alkoi muuttua todeksi.

2017 kääntyi uusi sivu kirjassamme, kun uusi paahtimo Tukholman Lännassa otettiin käyttöön. On todella vaikuttavaa edelleenkin kuulla kollegoilta, jotka olivat mukana projektissa sen aloituspalaverista asti, tästä projektista ja sen laajuudesta. Näin jälkikäteen ajateltuna se oli Johan & Nyströmin mittakaavassa aivan käsittämättömän iso projekti. Ehkä se kuitenkin upealla tavalla kuvastaa, että tavoitteet ovat korkealla ja me olemme tässä hommassa tosissaan mukana. Nyt kun näkee kaiken uuden ja modernin toiminnassa, niin on helppo olla tyytyväinen. Modernit tuotanto- ja varastotilat sekä innovatiivinen työympäristö antavat meille mahdollisuuden keskittyä siihen olennaiseen eli kertoa kahvia rakastavalle kansalle paremmasta kahvista.

Samoihin aikoihin kun uuden paahtimon perustuksia valettiin, niin yksi Pohjoismaiden suurimmista kahvilaketjuista kiinnostui tästä tästä pienestä paahtimosta ja heidän intohimoisesta asenteestaan erikoiskahviin. Tästä alkoi ainutlaatuinen yhteistyö, jonka ansiosta Pohjoismaissa juodaan tänä päivänä laadukasta kahvia enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Hienointa tässä on se, että monet niistä samoista kahvituottajista, joihin solmimme kontakteja vuosikymmeniä sitten, ovat edelleen mukana ja olemme saaneet seurata samalla myös heidän kasvutarinaansa – ja mikä parasta, niin kahvin laatu on koko ajan pysynyt korkealla. Tästä kaikesta on helppo olla ylpeä!

Eli emme ole enää pieni paahtimo, mutta emme sen puoleen suurikaan. Olemme Johan & Nyströmin kokoinen, täysin uniikki paahtimo, jonka sydän sykkii aina ja ikuisesti laadukkaalle kahville!

ME VASTAAMME ETTÄ

TOIMITUSKETJUSSA KAIKKI TOIMII

Raakakahvin saapuessa paahtimollemme tiedämme aina täsmälleen mistä ja keneltä kahvi tulee. Tiedämme että kahvi on aina laadukasta, joten loppu on meistä kiinni. Karu fakta on se, että paahtamalla emme voi enää nostaa kahvin laatua vaan ainoastaan laskea sitä, joten paahtamisen mukana seuraa iso vastuu kahvin laadusta.

Paahdamme kahvit aina huolellisesti jokaiselle kahville tarkoitetulla paahtoprofiililla, joka nostaa juuri tämän kyseisen kahvin parhaat puolet esiin. Paahtamisen jälkeen kahvit pakataan huolellisesti, jotta niiden maku ja laatu säilyy niin hyvänä kuin mahdollista. Pakatut kahvit toimitetaan paahtimoltamme ilmastokompensoiduilla kuljetuksilla asiakkaillemme.

Mutta vastuumme ei suinkaan pääty tähän – on nimittäin vielä monta vaihetta ennen kuin kahvi on valmiina juomana kupissa ja tässä välissä kahvikouluttajamme ovat tärkeässä roolissa. Koulutamme, kerromme ja opastamme jatkuvasti asikkaitamme, että mitä kaikkea parempi kahvi pitää sisällään. Kaikkea on mahdotonta kertoa kahvipussin kyljessä, joten kouluttajamme tekevät erittäin tärkeää työtä, jotta ihmiset ymmärtävät, että mikä kaikkea on pitänyt tehdä oikein niin kahvin viljelyssä kuin hyvinvoivan ympäristönkin eteen, jotta kahvi lopulta maistuu todella hyvältä.

VISIOMME

ME TEEMME KAHVIMAAILMASTA PAREMMAN

Yksinkertaisimmillaan meillä voisi olla vain visio parhaan makuisesta kahvista, mutta koska parhaan makuisen kahvin taustalla on pitänyt tehdä niin monta asiaa oikein, niin meillä on visio kaikille paremmasta kahvimaailmasta. Me uskomme, että kahvin avulla voimme oikeasti muuttaa sitä maailmaa, jossa me toimimme.

Tuottajiemme ja toimittajiemme kanssa teemme jatkuvasti työtä ympäristön kannalta kestävämmän toimitusketjun eteen. Töitä tehdään toimitusketjun jokaisessa vaiheessa. Aina siitä hetkestä, kun kahvitaimi istutetaan, niin siihen asti kun kahvi on valmiina juomana kupissa. Hyvien ja läheisten tuottajasuhteidemme ansiosta pystymme oikeasti asettamaan riman korkealla. Kun kerromme heille, että haluamme kasvattaa tuotantoamme ja myydä tulevaisuudessa vielä reilusti enemmän huippulaatuista kahvia, niin he voivat luottaa meihin, että näin myös tapahtuu. Tässä tilanteessa he pystyvät itsekin investoimaan ja kehittämään tuotantoaan pitkällä tähtäimellä. Olemme siis riippuvaisia toisistamme, mutta yhdessä voimme saavuttaa jotain suurta.

PAREMPAA KAHVIA

HANKINTAMALLIMME

Puhumme aina erikoiskahvista. Kyseessä on laatuluokitus,joka tarkoittaa, että kaikki ostamamme kahvi saa sadan pisteen arviointiasteikolla aina vähintään 80 pistettä. Asteikko on alan kansainvälisen kattojärjestön SCA:n määrittämä.

Vaadimme tuottajiltamme paljon niin kestävämmän tavan toimia kuin laadunkin suhteen. Ymmärrämme realiteetit ja sen että vaatimuksilla on hintalappunsa ja maksamme tästä mielellämme.

Meillä on tuottajia joiden kanssa olemme tehneet töitä jo kymmenen vuotta, joidenkin kanssa jopa pidempäänkin. Tämä kertoo siitä, että teemme töitä parhaiden kanssa ja luotamme toisiimme. Kaiken keskiössä on oman tekemisemme kautta osoittaa koko kahvimaailmalle, että laatuun ja ympäristön hyvinvointiin keskittymällä olemme yhdessä kestävällä tiellä, ja esimerkin kautta parantaa maailman kaikkien kahvituottajien edellytyksiä kehittyä työssään.

MANIFESTIMME

Kahvi on meille iso asia ja tulee aina olemaan

Haluamme että se on sitä myös teille. Emme usko, että kahvin suhteen olemme koskaan valmiita vaan aina voimme tehdä asioita paremmin. Kahvi voi aina maistua paremmalta ja olla ympäristön kannalta kestävämmin tuotettu. Emme kuitenkaan yksin voi muuttaa kahvialaa, joten haluamme jatkuvasti omalla esimerkillämme haastaa koko alaa tekemään asioita paremmin. Me olemme hyvässä asemassa, kun saamme työskennellä parhaiden kahvituottajien kanssa, jotka jakavat visiomme kaikille paremmasta kahvimaailmasta. Tätä samaa kohti haluamme koko alan menevän.

EI VAIHTOEHTOJA

KESTÄVÄSTI KOHTI TULEVAISUUTTA

Mielestämme ympäristön kannalta kestävä tapa toimia on alalla ainoa mahdollinen tie eteenpäin. Hyvinvoiva kahvintaimi kasvaa terveestä ja ravinteikkaasta maaperästä. Maaperän hyvinvoinnissa kaikki vaikuttaa kaikkeen eli monimuotoisuus on kaiken lähtökohta. Tehotuotannon ongelma on siinä, että se köyhdyttää hyvin nopeasti maaperän, jolloin sitä joudutaan keinotekoisesti ravitsemaan. Malli ei ole kestävä ympäristön eikä kahvituottajan toimeentulon kannalta.

Olemme kovan työn ansiosta osa toimitusketjua, jossa jokainen tekee töitä yhteisen tavoitteemme eli ympäristön kannalta kestävämmän kahvituotannon eteen. Kun raakakahvit saapuvat lopulta paahtimollemme, niin meidän tuotantomme jatkaa sitä työtä, jonka eteen jo niin moni on ketjun aikana antanut työpanoksensa. Paahdamme kaiken kahvin biokaasulla ja kaikki tuotantomme käyttämä sähkö on tuotettu vesivoimalla. Viimeisessä vaiheessa myös kaikki toimituksemme ovat logistiikkakumppanimme toimesta ilmastokompensoituja.

Lue lisää

KAHVILAMME

Kahvilamme Helsingissä ja Tukholmassa ovat aina käymisen arvoisia paikkoja olitpa sitten kahviammattilainen tai vasta kahvista innostunut. Kaikissa kahviloissamme keskiössä on aina kahvi ja muut herkut ovat sitten erinomaisena lisänä.

Lue lisää

TILAA KAHVEJAMME KOTIISI

Meillä on neljä eri kahvikategoriaa. House-sarjasta löytyvät tutut maut ja ekslusiivisesta Prime-sarjasta löytyvät ne kaikista parhaat kahvit. Näiden välistä löytyvät vielä Flavours ja Farmers -sarjat.

Osta nyt

Brew guides

Tästä löydät meidän perusteelliset oppaat hyvän kahvin valmistamiseen. Oppaissa käydään läpi myös jauhatuskarkeuden tärkeys, jos kahvi jauhetaan itse. Kahvin määrä suhteessa vesimäärään on myös erittäin tärkeässä roolissa.

LUE LISÄÄ