Sinä kestät
Sinä kestät
Sinä kestät
Sinä kestät
Sinä kestät
Sinä kestät

Sinä kestät

€22,00 NICE PRICE Säästä
Sisältö Papuina, 500 g

Varastossa juuri nyt 0 kappaletta.

Sesongista riippuen kahvit tulevat joko Perusta tai Hondurasista satokausien mukaan. Kahvin maussa on alkuperästä riippumatta aina toffeeta, nougaata sekä punaista omenaa.

Noin puolet vuodesta kahvi tulee Perusta Incahuasin osuuskunnasta ja puolet vuodesta Honurasista Comicovelin osuuskunnasta. Alkuperä vaihtuu yleensä loppukeväästä ja vastaavasti joulukuun alun tietämillä. Kun kahvit tulevat aina satokausien mukaan, niin paahdamme aina tuoreinta satoa. Tilat sijaitsevat päiväntasaajan molemmin puolin noin 3500km:n päässä toisistaan, jonka vuoksi satokauden ajankohdat poikkeavat täysin keskenään. Molemmat tuottajaosuuskunnat ovat sekä Reilun kaupan että luomusertifioituja. Kahvit ovat pääasiassa caturra, pacas, typica ja bourbon lajikkeita ja washed-prosessoituja.

Incahuasi, Peru
Olemme ostaneet kahvia Incahuasin osuuskunnasta jo vuodesta 2016. Osuuskunta sijaitsee Cuscon alueella eteläisessä Perussa ja se on perustettu vuonna 2005. Osuuskunnan kahvit kasvavat laaksojen rinteillä pikemminkin kuin ylhäällä vuorilla eli karkeasti 1700 - 2300 metrin korkeudella merenpinnasta. Tilan sijaitsee aika pitkälti etäällä kaikesta ja autollakin tulija joutuu tekemään matkaa useiden tuntien ajan. Alue on säästynyt melko hyvin yleisimmiltä kasvitaudeilta ehkä juuri eristyneisyytensä ansiosta.

Tänä päivänä osuuskuntaan kuuluu 480 jäsentä, jotka kaikki ovat erittäin sitoutuneita alueen kahvien laadun nostamiseen vielä entisestään. Osuuskunnassa on investoitu viime aikoina mm. kuivauslavereihin sekä prosessointivälineisiin. Muutaman vuoden ajan osuuskunnasta on myös nostettu esiin erillisiä mikroeriä, jotka on myyty omina erinään. Tämä on ollut oiva konkreettinen esimerkki osuuskunnan tuottajille, että panostaminen laatuun näkyy selkeästi myös korkeampina kilohintoina.
 
Comicovel, Honduras
Ostimme ensimmäiset kahvimme Comicovelilta vuonna 2022. Osuuskunta on perustettu vuonna 2016 osana Catholic Relief Services ”Blue Harvest” -projektia. Projektin tavoitteena on kehittää metsien kestävää käyttöä sekä ylläpitää alueen vesiresursseja. Projekti kokosi yhteen useita Opalacan alueen kahvituottajia ja näin osuuskunta sai alkunsa. Alkujaan hyvinkin karu alue on nyt saanut uutta voimaa kestävästä metsänhoidosta, joka on sitonut itseensä kosteutta ja saanut alueen kahviviljelmät kukoistamaan ihan uudella tavalla. Alue sijaitsee Länsi-Hondurasissa noin 200 km länteen pääkaupungista Tegucigalpasta. Valtaosa alueen kahvista kasvaa 1400-1800 metrin korkeudella merenpinnasta.

Tänä päivänä osuuskunta koostuu 200 jäsenestä, jotka ovat sitoutuneita jatkamaan hyväksi havaitulla toimintatavalla kestävämmän metsänhoidon sekä vedenkäytön saralla. Tämä työ on jo nyt näkynyt positiivisesti kahvin laadussa. Viime vuonna myös osuuskunnan kahveista nostettiin esiin erillisiä mikroeriä ja useat tuottajista ovat investoineet korotettuihin kuivauslavereihin.

Jos pidit aikaisemmin meidän Sumatra Gayo -kahvista, niin uskomme että pidät myös tästä kahvista!