Kahvimaailmamme

uutisia ja tarinoita

Asiaa uusista tuotteistamme, kahvimaailman kuulumisista sekä mielenkiintoisia tarinoita alkuperämaista. Johan & Nyströmin blogista löytyy aina jotain mielenkiintoista luettavaa!

jobba på J&N


Tänä vuonna Johan & Nyströmin joululahja ohjataan

Long Milesin aurinkokennoprojektiin Burundissa

Meidän jokaisen jouluun kuuluu yleensä tietyt omat perinteet, mutta yhteistä joulussa ympäri maailmaa on kanssaihmisten huomioiminen ja auttaminen. Joulu on siitä ainutlaatuista aikaa, että silloin hyvää halutaan jakaa usein myös oman lähipiirin ulkopuolelle.


Yhdessä voimme auttaa enemmän

Me Johan & Nyströmillä olemme aina halunneet joulun aikaan muistaa meidän tärkeimpiä kumppaneitamme eli kahvinviljelijöitä alkuperämaissa. Useissa kahvin alkuperämaissa arki on melko erilaista kuin täällä meillä ja monet asiat, jotka meille ovat itsestäänselvyyksiä eivät ole sitä kahvinviljelijöille. Yhdessä kuitenkin me kahvialan ihmiset voimme auttaa, ja juuri siitä joulussa on kyse!


Kahvisato lajitellaan iltaisin

Burundissa valoisa aika käytetään kahvimarjojen keräämiseen. Illan hämärtyessä päivän sato tuodaan Long Milesin käsittelyasemalle, jossa kahvimarjat lajitellaan, pestään ja kuivataan. Lajittelu tehdään täysin käsityönä ja se vaatii harjaantuneeltakin tekijältä erityistä tarkkuutta. Tähän aikaan illasta on jo täysin pimeää eli kaikki tarvittava valaistus tuotetaan sähköllä. Sähköä tarvitaan myös vesipumppuihin sekä mekaanisiin laitteisiin, joilla hedelmäliha irrotetaan kahvipavun ympäriltä.


Sähkö aiheuttaa päänvaivaa 

Sähkö tuotetaan dieselaggregaateilla ja usein polttoaineen saanti on epävarmaa ja lisäksi siitä on tullut koko ajan entistä kalliimpaa. Myöskään ympäristön kannalta sähkön tuottaminen aggregaatilla ei ole hyvä asia paikallisesti eikä globaalisti.


Ratkaisu aurinkosähköstä!

Yhdessä Long Milesin kanssa olemme käynnistäneet aurinkosähköprojektin, jossa käsittelyaseman katolle rakennetaan pieni aurinkovoimala. Aurinkosähkön ansiosta sähköä saadaan tasaisesti, edullisemmin sekä tietysti täysin fossiilivapaasti.


Noin 1,9€  (20 SEK) jokaisesta myydystä kilosta Joulukahvia lahjoitetaan tähän projektiin

Tämä on meille tärkeä projekti, sillä kahvinviljelijät ja -tuottajat ovat yksinkertaisesti tärkeimpiä kumppaneitamme ja näin joulun alla on juuri oikea hetki laittaa kaikki peliin! Tässä tarvitsemme myös teidän apuanne, sillä mitä enemmän joulukahvia paahdamme, niin sitä enemmän saamme aurinkosähköä Burundiin.



Lue lisää →

Our new roastery celebrates 5 years

The first roast in June 2017 marked the start of our new roastery in Länna, south of Stockholm, which besides its custom-built speciality coffee roasting process also houses our  green coffee storage, warehouse of finished goods, office workspace and visitors’ area for all people sharing our vision of bringing better coffee to the people.

Text by Anders Boajé

The dream of building the most modern speciality coffee roastery in Europe was more than a decade old once it was finally realised, as we started dreaming of this quite soon after Johan & Nyström was started back in 2004. Our first roastery, located in Tullinge south of Stockholm, started out small with a tiny room for a small roaster, a hand-packing station, and a desk for admin work. With the rapid growth of Johan & Nyström and our speciality coffee revolution, we quickly expanded to adjacent rooms in the old factory building where we resided and stepwise custom built a roastery to our own liking. There was lots of charm, mistakes, learnings and “thermal events” (a.k.a. fires).

Soon enough, we realized that the old factory building had its physical limitations and that our dreams were much larger. So, we started planning for building the roastery that would define Johan & Nyström for this and coming generations of coffee lovers, big words but in our view, this was the only roastery dream worth dreaming.  

Our Head of Production Joakim Ahlund actually designed the whole roastery process, in MS Paint.

After many years of planning, we could finally start building Europe’s most modern speciality coffee roastery in 2016 and completed the task by mid-2017. The ambition was not only to move our production and team to a new facility, but to enable an immediate doubling of coffee volumes since we had been given the responsibility for all of Espresso House’s coffee, serving some 1 million guests daily in 500 cafés, and to prepare the roastery for doubling these combined volumes many times over in the coming years and decades.

As a workplace, we want the roastery to be an open and inviting place that encourages the teamwork that is essential for delivering speciality coffee with a strong connection to our producers in origins across the world.

The roastery process is custom-built to our own design, which we developed from learnings in our first roastery but also from extensive travels to roasteries in Europe and US. What distinguishes our roastery is its combination of:
  • Full flexibility with every new roast batch: every 12 minutes a roast batch is completed and a new one begins, for which we have full flexibility to blend green beans before or after roasting, send beans to any roaster, use the grinder or bypass for whole beans, and send any batch to any of our packaging machines. This enables full flexibility for every batch and enables us to always roast the coffee on order and deliver freshly roasted coffee.
  • Full traceability of every coffee bean’s journey: with our automated transport system we have eliminated all manual handling steps while also introduced lots of checkpoints with data capture along the way so that we can trace any green coffees and roast batches completed in minute detail.
  • Full transparency along the roasting process: all visitors can follow the roasting process and interact with the production staff, there are no hidden steps.

For a visitor, we want you to feel welcomed to share our vision of bringing better coffee to the people and we happily share all our knowledge from origin travels, coffee buying, roasting process, packaging, and delivery to all that are interested. The roastery has visits daily from customers, partners, coffee producers and coffee-interested consumers. Some come for the experience, some to be educated on espresso machines, some come to discuss coffee blends and some to help us develop further – but all should leave with fond memories of having visited a fantastic roastery, tasted great coffee and met some truly passionate coffee lovers. 

Lue lisää →

MITÄ TEHDÄ KUN KAIKKI KAATUU PÄÄLLE

Teksti: Jonas Hult (käännös Ville Salo)

Tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, jos kerromme, että kuluneet pari vuotta ovat olleet suoraan sanottuna melko rankkoja. Rajoitukset ja uudenlaiseksi muodostunut arki ovat olleet haastava yhdistelmä kahvimyynnillemme. Ja tilannetta vaikeuttaa entisestään se, että tulevaisuuden ennakoiminen tässä tilanteessa on lähes mahdotonta. Nämä meidän haasteemme ovat kuitenkin tuottajien haasteisiin verrattuna vielä melko siedettävällä tasolla. Kahvituottajille kulunut vuosi on ollut erittäin vaikea. Epävarmuus ja huoli on ollut kaikessa läsnä. Miten erikoiskahvipaahtimot selviävät pandemiasta? Minkälaisia sopimuksia heille tarjotaan tuleville satokausille? Saadaanko kahvi laivattua paahtimoille aikataulussa ja mihin hintaan?

Toimitusketjujen ongelmat ovat käyneet toteen dramaattisella tavalla kahvituottajille. Merikonttien heikko saatavuus, viivästykset satamissa, ei riittävästi rahtialuksia sekä merikuljetusten rajusti kohonneet hinnat. Ennen pandemiaa kenellekään tuskin olisi voinut tulla mieleenkään, että kaikki nämä skenaariot voisivat realisoitua samanaikaisesti. Jos tuottajat selviävät tästä vuodesta, niin huoli tulevasta vuodesta on jo oven takana. Mihin uskaltaa jatkossa investoida? Pitääkö jo suunniteltuja investointeja lykätä? Joudutaanko kahvia pahimmassa tapauksessa myymään jopa tappiolla?

Kuten jo kerroimme, niin pandemian aikana kahvimyyntimme on laskenut. Tämä tarkoittaa, että olemme paahtaneet suunniteltua vähemmän raakakahvia, josta taas vastaavasti seuraa, että emme tule ostamaan tuottajiltamme yhtä paljon kahvia kuin aikaisemmin. Kuluneen vuoden aikana erityisesti kolmen tietyn tuottajamme osalta kahviostot ovat laskeneet. Koska pitkäaikaiset suhteet tuottajiin, jopa yli kymmenen vuoden mittaiset, ovat aina olleet ostofilosofiamme keskiössä, niin tuntuu erittäin pahalta ilmoittaa kumppaneille odotettua alhaisemmista volyymeista. Teemme kuitenkin kaikkemme keksiäksemme ratkaisuja, joilla voimme helpottaa tuottajien tilannetta, sillä pandemian kurimus helpottaa aikanaan ja haluamme silloin taas ostaa laadukasta raakakahvia tuottajilta, jotka olemme tunteneet jo vuosia.

Yhdessä tuottajien kanssa olemme keskustelleet eri vaihtoehdoista, joilla voisimme tukea heitä ja varmistaa taloudellisen toimeentulon myös näinä haastavina aikoina. Tietenkin ostamme kaiken raakakahvin, jotka vain saamme myytyä asiakkaillemme. Ylimääräisen raakakahvin ostaminen varastoon ei pidemmällä aikavälillä hyödyttäisi ketään osapuolista. Yksi suurimmista ongelmista tuottajamaissa on lainojen järkyttävän korkeat korot. Jopa yli 15 % korot ovat tavallisia tilanteissa, joissa tuottajilla ei ole esittää vaadittuja vakuuksia. Allekirjoitettu sopimus raakakahvin ostamisesta kelpaa kuitenkin erinomaisesti vakuudeksi, joten aloitimme siitä, että pidensimme ostosopimuksiamme suoraan vuoteen 2024 asti.

Lisäksi olemme vielä soveltaneet ennakkomaksuja eli maksamme tuottajille kahvista jo nyt, joka toimitetaan meille 12-14 kuukauden kuluttua. Vaikka meidän ostomallissamme ennakkomaksut ovat muutenkin tavallisia, niin yli vuoden päähän ulottuvia ennakkomaksuja ei ole aikaisemmin käytetty.

Henkilökohtaisesti olen todella ylpeä, että pystymme ostajana venymään tällaiseen ottaen huomioon kaikki riskit, joita pitkittynyt pandemia voi vielä tuoda mukanaan. Rehellisesti sanottuna tilanne on likviditeetin kannalta kaikkea muuta kuin optimaalinen, mutta kaikki osapuolet hyötyvät tästä ja siksi tästä on Johan & Nyströmiläisenä syytä ollakin ylpeä. Tuottajille tämä on merkki jatkuvuudesta epävarmoina aikoina. Meille tämä on tapa varmistaa laadukkaan raakakahvin saaminen myös tulevaisuudessa. Asiakkaamme saavat jatkossakin parasta mahdollista kahvia juotavakseen. Kiitos kaikille asiakkaillemme! Te teette tämän mahdolliseksi ostamalla kahvejamme.
Lue lisää →

UUSI PAKKAUS SUUNNITTELU SUPERLIMITED KAHVIA

Miten yksi maailman kalleimmista kahveista paketoidaan siten, että siitä välittyy selvästi poikkeuksellinen laatu? Panamalaisen Los Lajones Geishan tämänpäiväisen hyvin rajoitetun julkaisun yhteydessä lanseeraamme myös täysin uuden mallin, joka tekee juuri niin. Utelias luova prosessi ja tapa siellä? Lue lisää täältä.
Lue lisää →

Horeca

Retail

OFFICE