Minä olen Marcos Croce ja tilamme Fazenda Ambiental Fortaleza sijaitsee Brasilian Mococassa. Vuonna 2001 vaimoni Silvia peri tilan ja meille oli aika nopeasti selvää, että tästä tulisi yksi elämämme suurimmista projekteista. Tavoitteenamme oli tehdä tilasta kaikella tapaa kestävä – sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti. Kaikessa tekemisessä olisi siis aina mukana yksilön, perheen ja yhteiskunnan taso.
Teemme tänä päivänä yhteistyötä yli 80 maanviljelijän kanssa. Mukana on pieniä ja keskisuuria kahvitiloja ja kaikki ovat mukana "Bob-o-link-projektissamme". Projektissa mukana olevat maanviljelijät ovat kaikki sitoutuneet sen puolesta, että elanto on mahdollista saa maasta myös tulevaisuudessa eikä vain tänään. Eli kaikki mitä tehdään, niin tehdään sen ehdoilla, että maaperä ja ympäristö voi hyvin.
Tärkeimpiä yksittäisiä asioita ovat luontaisen vedensaannin varmistaminen, “viherkäytävien” ylläpito eläimille ja maaperän monimuotoisuuden turvaaminen. Luonnossa ei tietenkään ole yksittäisiä asioita vaan kaikki yhdessä muodostavat toimivan kokonaisuuden, joka luo meille mahdollisuuden tuottaa laadukkaita ja superhyviä kahveja. Toki tiloillamme kasvaa paljon muutakin, mutta kahvista saamme elantomme.
Eli meillä on siis 100-vuoden suunnitelma! Tämä tarkoittaa, että kaikki mitä teemme, niin tehdään sitä silmällä pitäen, että sadan vuoden päästä meillä kaikilla on aihetta yhteiseen juhlaan. Eli jos istutamme puita, hoidamme vesilähteitä tai rakennamme jotain, niin kaikessa otetaan huomioon, että miten se vaikuttaa ympäristöömme sadan vuoden päästä.
Tämä planeetta, jossa elämme on kotimme ja me jätämme sen perinnöksi jälkipolvillemme. Me haluamme, että se voi silloin paremmin kuin nyt!
- Marcos Croce, FAFCoffees ja Bob-o-link-projektin perustaja
Fazenda Ambiental Fortaleza –kahvitila kukoistaa, Marcosin ja Silvian pojan, Felipen käsissä, joka vastaa tilalla kaikesta kahviin liittyvästä. Felipe ja Marcos vastaavat yhdessä myös heidän vientiyrityksestään ja lisäksi Felipe toimii myös FAF:in kasvoina ympäri kahvimaailmaa. Silvia pitää huolta kahvitilan muista asioista kuten työntekijöiden asumisesta sekä hunajan ja juuston tuotannosta, jotka omalta osaltaan tukevat ympäristönsä monimuotoisuutta ja hyvinvointia. Yhdessä alueen viljelijäverkoston kanssa he ovat muodostaneet yhteisön, joka vaalii perintöä paremmasta huomisesta poikkeuksellisen laadukkaiden kahvien kautta.
Ostimme ensimmäisen kerran kahvia FAF Coffees:ilta vuonna 2010 ja siitä hetkestä lähtien ne ovat kuuluneet suosituimpien kahviemme joukkoon. Ostamme vuosittain heiltä noin 38 tonnia kahvia, joka vastaa suunnilleen kahta merikonttia, tai vastaavasti 640 säkillistä raakakahvia, joka saattaa määränä olla monelle helpompi hahmottaa. FAF:in kahveja on meidän valikoimissa sekä Single origin -kahveina – Farmers ja Flavours –sarjat, että osana suodatinkahvi- ja espresso-sekoituksia.