Wicho Valdés

Wicho Valdés

€25,00 NICE PRICE Säästä
Sisältö 200 g‚ Papuina

Varastossa juuri nyt 0 kappaletta.

Tästä uudesta Prime-sarjan kahvista on helppo olla ylpeä – washed SL28 Wicho Valdés Guatemala. Kyseessä on aivan poikkeuksellinen kahvi ja olemme erittäin fiiliksissä, että saimme paahtimolle erän tätä kahvia. Saimme myös kuulla, että tämä kyseinen kahvi oli hyväksytty mukaan arvostettuun ’Cup of Excellence’ -kilpailuun. Kahvi on luonteeltaan raikas ja sen maussa on karhunmarjaa, makeaa papaijaa ja ruusunmarjaa. Tämä kahvi on kultaisen etikettinsä ansainnut! 

Wicho kasvoi kahvin parissa ja oli mukana tilan töissä jo pienestä pojasta asti. Kipinä kahviin ja maanviljelyyn syttyi siis jo varhain ja agronomin opintojen jälkeen hän palasi Santa Isabeliin vuonna 1998. Nyt Wicholla puolestaan on kolme lasta, jotka viettävät kaiken liikenevän aikansa tilalla ja Wicho toivookin, että myös heillä syttyy aikanaan kipinä kahviin.

Valdésin perhe vaalii luonnon monimuotoisuutta ja he ovat ennallistaneet melkein kolmanneksen tilasta eli 88 hehtaaria metsäksi, jossa kasvaa seetripuita, mäntyjä ja mahonkipuita. Metsä pitää yllä maaperän luontaisia vesivaroja ja monimuotoisuutta. Noin 200 hehtaaria tilan pinta-alasta on eri kahvilajeja sekä Inga-puuta, joka on hyvin yleinen Guatemalassa. Inga-puut tuovat kahville sen tarvitsemaa varjoa sekä pitävät huolta maaperän hyvinvoinnista. Wicho on myös tehnyt paljon töitä ilmavirtausten ja valon määrän suhteen, jotka ovat osaltaan vähentäneet tarvetta kasvitautien kuten Coffee leaf rust :in torjuntaan.

Vuodesta 2021 alkaen Santa Isabelin tilalla on johdonmukaisesti vähennetty kemikaalien ja ei-orgaanisten materiaalien käyttöä. Wicho on ottanut käyttöön tilan oman laboratorion, jossa hän on kehittänyt luontaisia torjunta-aineita kasvisairauksille. Tämän ansiosta torjunta-aineita ei enää tarvita ja myös sienitautien torjumiseen tarvittavien aineiden käyttö on saatu puolitettua. Tilan kahvit voivat nyt erittäin hyvin ja kahvin laatu on parantunut vielä entisestään. Vuoden 2024 aikana ainoastaan 10 %:ssa tilan kahveista on esiintynyt coffee leaf rust :ia, kun vielä vuosi sitten esiintyvyys oli 30 %.

Sadonkorjuun jälkeen kahvi “pulpataan” ja se saa fermentoitua 14 tunnin ajan. Tämän jälkeen kahvit huuhdellaan, joka poistaa kahvipapujen ympäriltä hedelmälihan. Puhdistetut pavut lajitellaan vesikanavissa painon mukaan ja ne jätetään vielä likoamaan puhtaaseen veteen 24 tunnin ajaksi. Pavut saavat kuivua auringossa 7-10 päivän ajan, kunnes ne saavuttavat 30% kosteuspitoisuuden. Tämän jälkeen ne siirretään ulos kasvihuoneisiin, jossa ne saavat kuivua korotetuilla lavereilla vielä 15-30 päivän ajan.


Alkuperä: Cobán, Guatemala 
Tuottaja: Wicho Valdes 
Tila: Santa Isabel 
Korkeus: 1600 m 
Lajike: SL28 
Prosessointi: Washed 
  
Makukuvaus: raikas kahvi, jossa on karhunvatukkaa, makeaa papaijaa ja ruusunmarjaa.


Tämä kahvi on osa meidän Prime-sarjaa, jonka puitteissa tulemme paahtamaan ne kaikista mielenkiintoisimmat ja ekslusiivisimmat erikoiskahvit. Sarjan kahveisssa keskiössä tulee olemaan kahvin korkea laatu ja sitä kautta mielenkiintoiset ja kiehtovat maut, jotka tekevät näiden kahvien juomisesta elämyksen. Prime-kahveja julkaistaan 3-4 kertaa vuodessa eli kyseessä tulee olemaan harvoin tarjolla olevia sekä määrältään rajoitettuja eriä – tavoitteena on paahtaa aina noin 200 pussin eriä.

Luvassa on eksklusiivisia lajikkeita ja innovatiivisia prosessointitapoja mielenkiintoisilta tuottajilta. Prime-sarja on siis suunnattu niille, jotka haluavat kahvissaan tavoitella sitä äärimmäistä nautintoa ja elämystä, jonka huippulaadukkaat erikoiskahvit voivat parhaimmillaan tarjota.

Meillä on neljä eri kahvikategoriaa. House-sarjasta löytyvät tutut maut ja ekslusiivisesta Prime-sarjasta löytyvät ne kaikista parhaat kahvit. Näiden välistä löytyvät vielä Flavours ja Farmers -sarjat.

House-sarja on meidän jokapäiväisen tekemisemme ytimessä. Laadultaan erikoiskahveiksi luokitellut kahvit tulevat tuottajilta, joiden kanssa olemme tehneet töitä jo pitkään ja heidän kahviensa laatu puhuu puolestaan. Monipuolisen sarjan kaikilla sekoituksilla on tunnistettava uniikki makuprofiili ja siksi uskallammekin väittää, että tästä kahvisarjasta löytyy varmasti suosikki lähes jokaiselle. Sekoituksien alkuperät ja reseptit vaihtelevat satokausien mukaan. Paahtamalla aina tuoreinta satoa kahvimme ovat koko ajan parhaimmillaan vuodenajasta riippumatta ja eron huomaat kupissasi.

Flavours-sarjan kahveissa pyrimme nostamaan esiin jonkun tietyn profiilin kahveille ominaisia makuja. Kahvien alkuperä vaihtelee satokausien tahdissa. Suurin osa kahveista on Single Origin kahveja, mutta ei ole poikkeuksellista, että ajoittain kahvi voi olla myös sekoitus, jos se mielestämme vastaa parhaiten tiettyä makuprofiilia. Teemme yhteistyötä maailmanluokan kahvituottajien kanssa ja useimmat heistä ovat osa meidän Direct Trade –hankintaohjelmaamme. Kahvit ovat usein määrältään pieniä ja erityisiä raakakahvieriä – aina laadultaan erikoiskahvia. Sarjan kahveissa on mukana niin tuttuja makuja kuin rohkeitakin, monille ehkä täysin uusia, makuja. Flavours-sarja sopii täydellisesti niille, jotka eivät tyydy vähempään kuin erittäin korkealaatuisiin kahveihin ja odottavat kahvinsa maultaan reilusti luonnetta.

Farmers. Parhaiden kahvien maussa nousee aina tavalla tai toisella esiin niiden alkuperä. Farmers-sarja on tapamme osoittaa arvostusta kunnianhimoisille kahvituottajille, jotka kerta toisensa jälkeen onnistuvat tuottamaan aivan huikeita kahveja. Kahvierät ovat yleensä kausiluonteisia ja samalla maultaan sellaisia, jotka erottuvat hienosti edukseen maisteluissa eli cuppingeissa. Erityisen mausta tekee yleensä kahvilajike tai erä, joka tulee kahvitilan joltain tietyltä alueelta, jossa korostuu tietty makuprofiili. Usein nämä erityiset maut ovat makeita ja kukkaisia sekä niissä on hedelmäisyyttä tai marjaisuutta. Nämä maut alleviivaavat upealla tavalla sitä makujen kirjoa mikä parhaista kahveista löytyy. Farmers-kahveista olemme erityisen ylpeitä ja on meille kunnia saada tehdä töitä näiden intohimoisten ja ammattitaitoisten tuottajien kanssa.

Prime-sarjamme puitteissa tulemme paahtamaan ne kaikista mielenkiintoisimmat ja ekslusiivisimmat erikoiskahvit. Sarjan kahveissa keskiössä on kahvin korkea laatu ja sitä kautta mielenkiintoiset ja kiehtovat maut, jotka tekevät näiden kahvien juomisesta elämyksen. Prime-kahveja julkaistaan 3-4 kertaa vuodessa eli kyseessä tulee olemaan harvoin tarjolla olevia sekä määrältään rajoitettuja eriä – tavoitteena on paahtaa aina noin 200 pussin eriä. Luvassa on eksklusiivisia lajikkeita ja innovatiivisia prosessointitapoja mielenkiintoisilta tuottajilta. Prime-sarja on siis suunnattu niille, jotka haluavat kahvissaan tavoitella sitä äärimmäistä nautintoa ja elämystä, jonka huippulaadukkaat erikoiskahvit voivat parhaimmillaan tarjota.

Työskentelemme erikoiskahvin parissa. Tämä tarkoittaa, että kaikella ostamallamme kahvilla on vähintään 80 pistettä 100 pisteen asteikolla – kansainvälinen kahvijärjestö SCA on asettanut arvosanan vertailemaan kahvia reilusti maailmanlaajuisesti.

Asetamme tuottajille, joiden kanssa työskentelemme, korkeat vaatimukset sekä kestävyyden että laadun suhteen. Molemmat vaativat enemmän ja maksavat vastaavasti, ja maksamme sen mielellämme. Oikea hinta on jokaisen pennin arvoinen!
10 vuotta tai enemmän – sen verran olemme tehneet yhteistyötä useiden tuottajiemme kanssa. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että he ovat parhaita ja me tunnemme toisemme ja luotamme toisiimme. Kun aloitamme uusia yhteistyöhankkeita, mitä joskus myös tapahtuu, niin se on asenteella, että juhlitaan 10 vuotta ja enemmänkin heidän kanssaan. Läheiset ja pitkäaikaiset suhteemme perustuvat yhteiseen filosofiaan ja haluun yhdessä parantaa kahvinviljelijöiden olosuhteita ympäri maailmaa. Kestävyyden ja laadun kautta!

Saavuttaakseen jopa 80 pistettä tai enemmän, kahvilla on oltava erilaisia ​​ominaisuuksia. Mitä monimutkaisempia makuja ja aromeja kahvilla on, sitä korkeampi pistemäärä.

Makuhan on jokseenkin subjektiivinen, mutta silti uskaltaa sanoa, että suuri ero "paremman" ja "huonomman" kahvin välillä on juuri maku. Erikoiskahvi on makeampaa ja puhtaampaa riippumatta siitä, juotko tummempaa vai vaaleampaa paahdettua. Papujen laatu vaikuttaa tietysti myös makuun. Monissa tapauksissa voit jopa katsoa niitä nähdäksesi, ovatko ne parempia vai huonompia. Hyvä vihreä kahvi koostuu kokonaisista, samankokoisista papuista, joiden väri on tasainen ja tasainen - hieman vaaleanvihreä. Yksinkertainen tapa tuntea ero on maistaa kahvia sen jäähtyessä - hyvä kahvi maistuu hyvältä myös kylmänä!

Sinua voisi kiinnostaa myös

Joulukahvi

250 g Hela bönor

€11,50

Ei varastossa